Kerron tässä lyhyesti omista kokemuksistani Lowrance Elite-4x kaikuluotaimen käytössä. En muista olenko lukenut laitteen käyttöohjeita, joten takuuta ei ole, käytänkö kaikua ja kaikkia säätöjä oikein. Lukekaa omalla vastuulla :) Osa kuvista on viime talvelta ja osa tältä syksyltä laituripilkiltä, joten niissä kuvissa näkyi joitain ylimääräisiä vaijereita tms. laiturin alla.
Kun kaikua käytetään pilkkiessä, näyttöön ei tule kalakaaria, koska anturi on koko ajan paikallaan. Jään alla olevista kaloista muodostuu näyttöön yhtenäisiä viivoja, joiden paksuus vaihtelee kalan koon ja asetetun herkkyyden mukaan.
Kun kaikua käytetään pilkkiessä, näyttöön ei tule kalakaaria, koska anturi on koko ajan paikallaan. Jään alla olevista kaloista muodostuu näyttöön yhtenäisiä viivoja, joiden paksuus vaihtelee kalan koon ja asetetun herkkyyden mukaan.
Alla olevassa kuvassa näkyy kala, joka kävi katsomassa viehettä ja hylkäsi sen. Tässä kyseisessä kaikuluotaimessa on toiminto, jolla voi katsoa tapahtumia taaksepäin lyhyeltä ajalta. Alla oleva tapahtuma on kelattu takaisin näyttöön. Toiminto helpottaa hyvien tärppien uudelleen katsomista/valokuvaamista.
Kaiussa voi valita värin värilinjalle. En tiedä olenko ymmärtänyt värilinjan tarkoitusta oikein, mutta oletan, että värilinja helpottaa pohjan kovuuden ja kalojen kokojen määrittämistä. Jos värilinja on määritetty näyttämään keltaisella värillä kovin kaiku, kova pohja näkyy keltaisena. Pehmeämpi pohja taas näkyy jonkun muun värisenä riippuen pohjan pehmeydestä.
Välillä kalaviivan paksuus saattaa näyttää suurelta, joten värin avulla pystyy päättelemään onko kyse oikeasti isosta kalasta. Jos näytöllä on kaksi samanpaksuista viivaa ja toinen on keltainen ja toinen sininen, kannattaa tavoitella sitä keltaista. Joskus kaiku saattaa virheellisesti näyttää pienen kalan suurena, jos kala on hyvin lähellä anturia. Ja välillä tulee innostuttua turhaan, kun näkee kaiun näytöllä keltaisen viivan. Viiva voi nimittäin olla peräisin kahdesta tai useammasta kalasta, mutta koska ne ovat sopivan lähekkäin, kaiku piirtää ne yhtenäiseksi. Se on surullista, kun suuri keltainen viiva jakaantuu kahdeksi siniseksi viivaksi :)
Värilinjaa en säädä oikeastaan koskaan, vaan pyrin pitämään sen suunnilleen vakiona, koska olen oppinut sen avulla tulkitsemaan kaloja, pohjaa ym. Herkkyyttä taas säätelen aika paljonkin yhden reissun aikana, sillä reikiä tulee tehtyä niin paljon.
Herkkyyttä täytyy säädellä monista eri syistä ja yksi niistä on syvyys: mitä matalampaa on, sitä pienemmäksi herkkyys säädetään. Herkkyyden asteikko on nollasta sataan prosenttia ja parin kolmen metrin syvyydessä käytän herkkyyttä 50-60. Tuota minun kaikua ei oikeastaan alle kahden metrin vedessä enää pysty käyttämään, koska näyttöön tulee niin paljon häiriöitä, vaikka herkkyyttä yrittäisi pienentää alle viitenkymmeneenkin. Sitten jos pienentää herkkyyttä liikaa, pohja alkaa hävitä ja kaiku näyttää vaan yli kaksikiloiset ahvenet ja se kilon ahven saattaa tulla puskista :)
Testasin laiturilla herkkyyssäätöjä, neljässä metrissä näkyvät vaijerit (vai mitä ikinä olivatkaan) hävisivät näkyvistä vasta, kun herkkyyden sääsi noin neljäänkymmeneen.
Testasin laiturilla herkkyyssäätöjä, neljässä metrissä näkyvät vaijerit (vai mitä ikinä olivatkaan) hävisivät näkyvistä vasta, kun herkkyyden sääsi noin neljäänkymmeneen.
Kaiussa on automaattinen syvyyden tunnistin, mutta itse käytän aina valmiiksi määritettyä syvyysaluetta. Eli kaiun näytön voi asettaa näyttämään kahta, viittä, kymmentä, 15, 20 metriä jne. Kun asetan anturin avantoon, näen heti syvyyden näytöltä ja valitsen alueen sen mukaan. Jos syvyyttä on esim. kuusi metriä, valitsen 10m alueen. Silloin näyttöön jää tavallaan neljän metrin alueelle tyhjää tilaa, mutta zoom-toiminnolla saan koko näytön käyttöön.
Herkkyyden valintaan vaikuttaa syvyys, mutta myös se, millä aikoo pilkkiä. Jos meinaa morritella kahdeksassa metrissä, herkkyys täytyy säätää melko suureksi (esim. jopa 90), jotta morrin saa näkymään pohjan tuntumasta. Se taas vaikuttaa kalaviivoihinkin, joten pieni sintti saattaa saada sydämen kurkkuun lähestyessään jättiläisen näköisenä morria.
Tässä kuvassa herkkyys on säädetty aika suurelle, vaikka syvyyttä on vain kolme metriä. Ehkä pilkin morrilla tms. pienellä vieheellä, ja halusin vieheen näkyvän hyvin näytössä. Joka tapauksessa en pilkkinyt tarpeeksi houkuttelevasti, koska kala ui pois.
Tässä kuvassa herkkyys on säädetty aika suurelle, vaikka syvyyttä on vain kolme metriä. Ehkä pilkin morrilla tms. pienellä vieheellä, ja halusin vieheen näkyvän hyvin näytössä. Joka tapauksessa en pilkkinyt tarpeeksi houkuttelevasti, koska kala ui pois.
Jos taas pilkkii isommalla tasurilla, herkkyyttä voi pienentää syvyydestä riippuen alle viiteenkymmeneenkin. Tietenkin jos pilkkii vaikka 20 metrissä, herkkyyssäädöt täytyy tehdä samalla tavalla kuin morritellessakin, eli säätää tosi suurelle, jotta tasurin saa näkymään näytöllä. Kalojen kokoja voi vähän päätellä oman vieheen tekemän viivan ja viivan värin perusteella vertaamalla kalaviivaa siihen.
Alla olevassa kuvassa olen todennäköisesti pilkkinyt pystypilkillä, jossa on tapsin päässä morri tai ketjussa kolmihaarakoukku, joka tapauksessa kaksiosainen viehe. Oma vieheeni on tehnyt sinistä katkonaista jälkeä kahteen kohtaan (olen värisyttänyt viehettä, niin viiva on katkonaista) kuuden ja seitsemän metrin välissä. Ja yläpuolella on näköjään uiskennellut jokin isompi kala.

Kalojen käyttäytymisestä muutama sananen. Olen huomannut, että ahvenet pysyttelevät yleensä vieheen alla. Ne saattavat nousta useitakin metrejä pohjasta viehettä katsomaan, mutta harvoin uivat vieheen yläpuolelle. Särkikalat taas uivat miten sattuu ja saattavat tulla yläpuoleltakin viehettä katsomaan/maistamaan. Jos alla on särkikalaparvi, niin näytölle piirtyy paljon "sydänkäyrämäisiä" kuvioita ja näyttö saattaa olla puolillaan sinisiä kiekuroita. Näiden omien havaintojen perusteella kalan saattaa joskus jopa tunnistaa etukäteen :)
Hauet tulevat tosi usein yllättäen näyttöön, ja kun tekee havainnon kalasta, tärppi on jo tullut. Sairaan nopeita. Jos hauki on välivedessä uivan pikkukalaparven perässä, se ui melko usein parven yläpuolella.
Isomman petokalan saapumisen pystyy usein ennustamaan siitä, kun näytölle ilmestyy väliveteen kalaparvi. Monesti siellä on joku nälkäinen petokala perässä, mutta valitettavasti se saattaa saada mahansa täyteen jo parven antimista. Voi olla turha omia kalankuvia siinä enää heilutella, mutta heiluttelen silti. Ja eihän ne kalat aina nälkäänsä syö, saattavat puraista myös ärsykkeen vuoksi.
Siiat uivat melko pinnassa eivätkä jää kyttäämään viehettä, toisin kuin ahvenet ja särkikalat. Ja siiat harvoin uivat yksin. Kun näytölle ilmestyy siikoja, on oltava nopea ja yritettävä saada kala houkuteltua koukkuun heti. Muuten ne uivat pois. Esimerkiksi eräällä siikalammella käydessäni pilkin yleensä 7-8 metrin syvyydessä ja kun näyttöön ilmestyy kaloja kolmeen metriin, ne ovat lähes varmasti siikoja. Silloin nostan vieheen heti siikojen syvyyteen, vaikka se saattaakin olla jo liian myöhäistä. Varmimmin siiat tarttuisivat koukkuun, jos pilkkisi koko ajan välivedessä. Mutta kun sitä haluaa käydä pohjassakin näyttäytymässä, siellä kun on niitä ahvenmörköjä.
Isomman petokalan saapumisen pystyy usein ennustamaan siitä, kun näytölle ilmestyy väliveteen kalaparvi. Monesti siellä on joku nälkäinen petokala perässä, mutta valitettavasti se saattaa saada mahansa täyteen jo parven antimista. Voi olla turha omia kalankuvia siinä enää heilutella, mutta heiluttelen silti. Ja eihän ne kalat aina nälkäänsä syö, saattavat puraista myös ärsykkeen vuoksi.
Siiat uivat melko pinnassa eivätkä jää kyttäämään viehettä, toisin kuin ahvenet ja särkikalat. Ja siiat harvoin uivat yksin. Kun näytölle ilmestyy siikoja, on oltava nopea ja yritettävä saada kala houkuteltua koukkuun heti. Muuten ne uivat pois. Esimerkiksi eräällä siikalammella käydessäni pilkin yleensä 7-8 metrin syvyydessä ja kun näyttöön ilmestyy kaloja kolmeen metriin, ne ovat lähes varmasti siikoja. Silloin nostan vieheen heti siikojen syvyyteen, vaikka se saattaakin olla jo liian myöhäistä. Varmimmin siiat tarttuisivat koukkuun, jos pilkkisi koko ajan välivedessä. Mutta kun sitä haluaa käydä pohjassakin näyttäytymässä, siellä kun on niitä ahvenmörköjä.
Silloin tällöin tilanne saattaa olla tämä, eli jään alla on aivan tyhjää. Tässä tilanteessa kannattaa ottaa vieherasian isoin tasuri ja houkutella sen avulla kaloja paikalle. Yleensä se houkutteleekin kaloja paikan päälle, mutta tärpeistä ei silti ole takuuta. Ja jos kaloja ei ala muutamaan minuuttiin houkuttelusta huolimatta näkymään, kannattaa vaihtaa paikkaa.
Jospa tähän kirjoitukseen saisin kakkososankin kirjoitettua talvella. Alustavan suunnitelman mukaan se voisi olla nimeltään kuvakollaasi suurten kalojen tärpeistä kaikuluotaimen näytöllä :)