26.4.2015

Vuoden 2015 ensimmäiset heittelyt

Pitihän sitä käydä vähän itseään kiduttamassa kamalassa tuulessa. Halusin testata uutta avokelasettiä, jonka hankin täksi kesäksi. Näin talven jälkeen aivot olivat vähän solmussa ja eihän se vieheen heittely mennyt ihan niin kuin piti. Pari viehemenetystä tapahtui sen takia, että unohdin kääntää kammen auki?! Kuului vaan naps, kun siima katkesi ja viehe jatkoi matkaansa..  Yhden kerran ymmärtäisi, mutta että kaksi. Huh huh, niin ne taidot ruostuu. Tai onko sitä taitoa sitten ollutkaan. 

Heittely oli aika haasteellista, tuuli oli tosi kova eikä löytynyt paikkaa, jossa heitellä tuulen suuntaisesti. Yöllä oli ollut pakkastakin, joten vedin toppavaatteet niskaan. Ja hanskat kädessä kun ei voi heitellä, piti kalastaa paljain käsin. Mutta olosuhteista huolimatta se oli kivaa. Kaloja en tietenkään saanut, muutenhan se olisi ollut jo liian kivaa. Jigaillessa tunsin "jotain" muutaman kerran, joko pohjassa ollut isompi kivi tai sitten kala, mutta ei voi puhua mistään tärpistä. Korkeintaan hipaisusta. 



Setti, jonka hankin, on Daiwan Aird. Avokela on Aird 2500 ja kelan mukana tuli 3000 varapuola. Vavaksi saman sarjan 6-jalkainen vapa. Ensivaikutelma on hyvä, vaikka kovin kauan en sitä tänään ehtinyt testaamaan. Viehe kuitenkin lensi hyvin ja on mukavaa päästä kokeilemaan settiä sitten tyynelläkin ilmalla. Ostin jigeille Daiwan "jigilaukun", tykkään siitä tosi paljon. Siihen saa niin kätevästi jigirasiat pystyyn ja värien vaihtaminen on nopeaa. Laitoin rasioihin teipit, joihin kirjoitin mitä värejä missäkin rasiassa on. Ei mene aikaa hukkaan yhtään :) Paitsi tietenkin silloin menee aikaa hukkaan, jos on aivot solmussa ja unohtaa kääntää kammen...


Kuva lainattu Daiwa.com

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin torstaina saattaisi olla veneen ostopäivä. Veneeseen täytyy hankkia yhdistelmälaite, joten eilen laitoin sellaisen tilaukseen. Laitteeksi valikoitui Garminin echoMAP 50dv, aika herkkuominaisuuksia siinä näyttäisi olevan. Tähän asti olen ollut "Lowrancen-miehiä", mutta omien vertailujen perusteella Garmin vei nyt voiton. Oma pilkkikaikukin saattaa vaihtua ensi talvena Garminiin.. Mutta pitää nyt opetella käyttämään tätä veneeseen tulevaa laitetta ja tutustua kaikkiin ominaisuuksiin. Jos laitteen käyttö on hallinnassa, niin se varmasti auttaa monissakin asioissa sitten kalastuksessa.

Kuva lainattu buy.garmin.com

Kaikki asiat tuntuvat niin helpoilta näin kirjoittaessa, mutta voi se olla aikamoista härdelliä, kun (jos) ensimmäisen kerran saadaan vene vesille ja kaksi ummikkoa änkäytyy kyytiin. Ajatuksissahan asia menee niin, että keli on kaunis, moottori hurahtaa käyntiin ja alkaa kehräämään, vene lipuu nätisti peilityynen veden pinnalla, kaikuplotterin käyttö on helppoa kuin heinänteko, kalapaikat löytyvät nopeasti, vene pysyy tuulen suuntaisesti ankkurissa, kaiku piirtää älyttömän kokoisia kuhia, kylmälaukkuun ei meinaa mahtua enää kaloja… 

Mikähän on sitten todellisuus? :) 


24.4.2015

Erämessut ja veneen tsekkaus

Suunnittelin huomiselle kesäkalastuskauden aloitusta, mutta säätiedotus lupailee hirmuisen kylmää ilmaa. Täytyy nyt tämä ilta pähkäillä siirränkö aloitusta vielä viikolla. 

Tänään oli ohjelmassa parikin mukavaa juttua, veneen katsominen ja Erätaika-messut. Käytiin katsomassa käytettyä pulpettivenettä, ensi viikolla tehdään päätöksiä voisiko meidän Vene Puattinen olla juuri tämä kyseinen yksilö.. 

Ja sitten käväistiin messuilla, joita olen jo monta viikkoa odottanut. Tietenkin nimi Erätaikakin kertoo jo siitä, että siellä ei välttämättä hirveästi ole katseltavaa kalastajille, mutta kyllä sieltä onneksi jotain löytyi. Tunnistin/tapasin messuilla erään kalastusbloggaajan ja hän valitsi minulle jigivärejä kesää varten, kiitos vain Suurkalastajalle vielä ;) Ostoskassista löytyi päivän päätteeksi jigien ja jigipäiden lisäksi uusi fileerausveitsi. Vielä pitäisi opetella teroituspuikon käyttöä, että saisi veitset teräviksi aina käden käänteessä..


Messuilla oikeastaan eniten kiinnosti paljon hehkutettu jättiakvaario. Siitä jäi kuitenkin loppujen lopuksi aika paha mieli. Kalat näyttivät huonokuntoisilta ja suomupeitteet olivat kärsineen näköisiä. Tosi monilla kaloilla evät olivat jotenkin vaurioituneet. Eniten kuitenkin hätkähdytti kuhien silmien kunto. Voiko nuo olosuhteet tuolla akvaariossa muka olla hyvät ja voiko olla, että kaloilla on niiden oudosta ulkonäöstä huolimatta kiva elää tuossa altaassa? Vaikea uskoa. Mutta ei kai tuollaista sirkusta järjestettäisi, jos kalat siellä kituisivat, eihän? 










22.4.2015

Operaatio: Jaana ja vene

Hui, jännittää. Alkaa näyttämään siltä, että perheeseen tulee uusi jäsen. Vene Puattinen. Viikonloppuna ollaan menossa katsomaan yhtä vaihtoehtoa, siitä myöhemmin lisää, mikäli myönteisiä päätöksiä syntyy. 

Minullahan ei ole moottoriveneistä mitään kokemusta, oikeastaan kaikki vehkeet, joissa on moottori, ovat minulle hepreaa. En omista edes ajokorttia, joten apukuskin titteli on ollut jo vuosikaudet minun nimissäni. Elämäni aikana olen ollut arviolta vain parikymmentä kertaa moottoriveneen kyydissä, saati että olisin sellaisella ajanut. Soutuveneessä kyllä olen istunut, mutta se on ihan eri asia. 

Tästä kesästä on tulossa siis ahkeran opiskelun kausi, on niin kamalasti asioita, joita pitää ja joita saa opetella ja harjoitella. Esimerkiksi kaiun tulkitseminen liikkuvassa veneessä on yksi missio. Se on niin erilaista kuin pilkkiessä... Mistähän saisi tukiopetusta veneilyyn :) Minkälaiset liikennesäännöt järvellä pätee? Pieni varoitus tänä kesänä Kallavedellä liikkuville: mikäli näette blondin ratissa, kiertäkää kaukaa ;)

Perjantaina suuntaan Erätaika-messuille. Sieltä ehkä jotain kuvamateriaalia ja koostetta jossain vaiheessa..

Ja tärkein asia meinasi unohtua: ajattelin korkata kesäkalastuskauden lauantaina. 99% varmuudella mp, mutta kilon ahven pyörii niin ihanasti vielä mielessä, että seuraavaa kalaa jaksan kyllä odottaa… 


17.4.2015

Ahvenen iän määrittäminen

Lähes kaksi viikkoa ilman kalastusta, tämä on kidutusta. Ainahan se on mielessä, nimittäin kalastus, joten jotain aiheeseen liittyvää päätin blogiin raapustaa.

Sain pari viikkoa sitten kysymyksen kuinka määrittelen ahventen ikiä. Päätin tehdä postauksen aiheesta ja pistän mukaan muutamia kuvia prosessista. Kalojen iänhän voi määrittää myös suomuista, mutta itse olemme laskeneet vuosirenkaat ahvenen poskiluusta (kiduskannen luu=operculum). Mitään virallista tietoa asiasta minulla ei ole enkä tiedä kuinka tarkkoja johtopäätöksiä tämmöisistä "kotimäärityksistä" voi vetää, mutta kai nämä suuntaa antavat. Jos jollakin on parempaa ja luotettavampaa tietoa, niin kertokaa ihmeessä :)


Ihan pieniltä ahvenilta iän määrittäminen voi olla melko hankalaa ja itse ollaankin otettu poskiluita yli puolikiloisilta. Niiltä sen saa jo hyvin irroitettua ja sen kokoisten ja siitä isompien ikähän se alkaa varsinaisesti kiinnostamaankin...

Alla kuvasarja, kuinka poskiluun irroitus onnistuu. Ensin tietenkin käyt pyytämässä sen ison ahvenen. 

Sitten perkaat kalan ja irroitat poskiluun vaikka kalasaksilla.










Sitten keität vettä. Etsi pari kippoa ja pistä toiseen kiehuvaa ja toiseen kylmää vettä. Laita poskiluu/-luut kuumaan veteen noin 10-20 sekunniksi ja siirrä ne sitten kylmään veteen. Sen jälkeen luihin jääneet lihat voi rapsutella haarukkalla/pyyhkiä paperilla tms. pois, kunnes poskiluu on puhdas. Käsittelyn voi toistaa tarvittaessa. Kun poskiluu on puhdas, se kannattaa huuhdella haalean, juoksevan veden alla. Poskiluu muuttuu kuivuessaan läpikuultavasta valkoiseksi, jolloin vuosirenkaat näkyvät paremmin.







Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) nettisivuilla ahvenen kasvusta kerrotaan näin


"Ravinto, kasvu ja vaellukset: Ahvenen kasvunopeus vaihtelee paljon elinalueen ravintotilanteen ja kannan tiheyden mukaan. Rannikkovesissämme viisivuotiaan ahvenen pituus on 12-24 cm. Nopeakasvuisimmat ahvenet tavataan yleensä ulkosaaristossa. Nopea kasvu edellyttää kalaravintoon siirtymistä. Pienissä metsälammissa ahvenet saavuttavat usein vain 15-16 cm pituuden ja 30-50 g painon. Hyvissä olosuhteissa ahven kasvaa yli 40 cm pituiseksi ja kilon painoiseksi kymmenessä vuodessa. Ahven voi tulla yli 3 kg painoiseksi. Ahven käyttää monipuolista ravintoa: eläinplanktonia, pohjaeläimiä ja kaloja. Ahvenet vaeltavat lisääntymis- ja syönnösalueiden välillä. Rannikkovesissä parvien liikkeet ovat tavallisesti muutaman kilometrin pituisia, mutta myös yli sadan kilometrin vaelluksia tunnetaan."

Poskiluussa näkyy vuosirenkaita. Kesäkasvu näkyy sameampana ja syyskasvu läpikuultavana (Lähde RKTL).

Tässä kuvia muutamien erilaisten vesistöjen ahventen poskiluista sekä arvioitu ikä. Kuva kannattaa ottaa valoa vasten, jolloin vuosirenkaat erottuvat paremmin. Jossain aiemmassa postauksessa kerroin Kallaveden 660 grammaisen ahvenen olleen kymmenen vuotias, mutta nyt kun itse katsoin kyseisen ahvenen poskiluuta, en nähnyt siinä kuin seitsemän vuotta.. eli ei kannata luottaa puolisokeaan pilkkikaveriin ;) Joka tapauksessa nopeakasvuisia ahvenia on koukkuihin tarttunut, mikäli tulkitsemme iät oikein. Hyvissä olosuhteissa ahven voi kasvaa kilon painoiseksi 10 vuodessa, mutta näillä meidän saalisahvenilla kasvu näyttäisi olevan vieläkin nopeampaa, lukuunottamatta Kallaveden ahvenia. Siellä ahven taitaa kasvaa hitaasti

Tässä minun ennätysahvenen poskiluu (1087g). Ylemmissä kuvissa juurikin tämä sama ahven. 



Sama poskiluu eri valossa, voisiko ikää olla vajaa seitsemän vuotta? Jostain luin, että tummat viivat ovat talvia, en vaan nyt ollenkaan muista, että mistä :)



Samasta järvestä saatu 1210g, tällä ikää enemmän. Näyttäisi siltä, että parikin vuotta ovat olleet aika hitaan kasvun vuosia. Minun laskuopilla sain tämän kalan iäksi yhdeksän tai kymmenen vuotta.



Kallaveden 660g ahven, eikös se näyttäisi olevan 7-8 vuotta? 



Sitten vielä yksi lampiahven loppuun. Tämä oli 920g. Kala on viime talvena saatu, ei silläkään hirvesti ikää näyttäisi olevan, vaikka kyseessä on pieni ja matala lampi, syvin kohta lammessa viitisen metriä. Ehkä 6-7vuotta? 







10.4.2015

Pilkkikauden parhaat palat eli parhaat kalat

Tässä pieni yhteenveto pilkkikauden 2014-2015 parhaista kaloista. Kausihan starttasi jo joulukuun lopussa ja jatkui 6.4. saakka. Kai sitä vieläkin jostain jäätä löytyisi, mutta ei uskalla enää lähteä kokeilemaan. Pilkkireissuja kertyi yli 50 kappaletta eli kyllähän tuolla jäällä tuli jonkun verran aikaa vietettyä. Mutta enemmänkin ois maistunut ;)

Tammikuun 31. päivä pilkkiin tarttui 1,74kg kuha Sotkanselältä. Vieheenä oli Sillin ysi. 








Perjantaina 13.3. Sotkanselällä Panuccin kevennettyyn tasuriin iski elämäni isoin pilkkikala, harmi vain, kun se oli hauki. Kuha olisi ollut kivempi :) Mutta mukava kala se oli tämäkin, painoa tarkalleen 3,78kg.






Pilkkikauden kruunasi kolme pilkkikautta aktiivisesti jahdattu ahven, eli kilon pötkylä tarttui vihdoin ja viimein minunkin tasuriin 6.4. Painoa kalalla oli 1087g. Ottipelinä oli Kalarosvon ahvenen nahkainen kevennetty. Pieni videopätkä päivästä.




Possu. Minun.


Iso jigipyrstöinen Kalarosvo antoi kilon ahvenen



Pari ahventa pääsi lähelle kilon haamurajaa jo aiemmin talvella, nämä molemmat olivat yli 900g. 



Pieni jigipyrstöinen Kalarosvo

Tänä talvena pilkkiahventen keskipaino on ollut ihan mukavissa lukemissa, sillä en ole niitä sormenmittaisia miljoonaveljiä kovinkaan montaa pilkkinyt. Tykkään isoista :)


Levypyrstöinen Kalarosvon kevennetty ja noin 800g ahven


Näiden kalojen lisäksi tuli ihan hyviä ruokakaloja aina välillä. Eräänä viikonloppuna perättäisinä päivinä, samalta avannolta ja samaan kellon aikaan nousivat nämä kiloiset kuhat. 



Vähän pienempiä ahvenia (about puoli kiloisia)







Ja voe tokkiinsa, ei sitä kalloo aina tule. Varmaan puolet reissuista oli ämpeet eli tultiin tyhjän kalapussin kanssa kotiin. No mutta tämmöistä tämä kalastus on. Eli IHANAA! 

Pilkkivarusteet lähtevät nyt kesäksi jemmaan ja alan valmistautumaan avovesikauteen. Venettäkin käytiin tänään katselemassa ja Kallavesj-messuilta mukaan tarttui yksi Karpen kuhavaappu kesää varten. Hipelöin myös Garminin kaikuluotainta, voi olla, että päivitän kaikuni vähän uudempaan ja nyt sitten pähkäilen merkkiä ja mallia...

Ja nyt tulee kummallinen toive pilkkihullulta: sulakaa jäät! =)






6.4.2015

1kg rikki

Voisiko hienompaa lopetusta pilkkikaudelle toivoa? Ehkä se Ahti sittenkin tykkää minusta pikkuisen... Aamulla haikein mielin suunnattiin jäälle, todennäköisesti kauden viimeinen reissu. Oltiin jäällä kuudelta. Päivästä oli tulossa kaunis. 

Suuntasin samalle avannolle, josta sain perjantaina reilun 900 grammaisen ahvenen. Kaiku piirsi typötyhjää ja uittelin Kalarosvoa välivedessä. Ehdin pilkkimään ehkä 15 minuuttia, kun jään alle ilmestyi kalaparvi. Silppuahventa on näkynyt nyt joka reissulla lähes kaikilla avannoilla, joten ajattelin olla ovela ja pistää ahvenen nahkaisen Kalarosvon uimaan parven alle. Vettä oli 10 metriä ja parvi ui parissa kolmessa metrissä. Nostin tasurin uimaan neloseen. Ehkä joku mörkö erehtyisi luulemaan minun tasuria parven heikommaksi ainekseksi.

Meni pieni hetki ja näin, kun pohjasta lähti määrätietoinen viiva tulemaan kohti. Viivan paksuudesta ei taas voinut päätellä mitään, se saattoi olla pieni kala tai sitten jättiläinen. Jos kala ui nopeasti pohjasta ylöspäin, niin kaiku ei piirrä kalan kokoa realistisena. Jäin vaan odottamaan tärppiä, sillä kalaparvi oli tullut samaan syvyyteen minun tasurin kanssa peittäen tasurin viivan. Ei auttanut muu, kuin odottaa tärppiä käsi tukevasti ongessa. 

Kuvittelin kalan olevan hauki, oli taas niin hauen elkeet ja nopea lähes kuuden metrin nousu pohjasta. Sitten pamahti, äkkiä vaan kala siimasta ylös. Ehdin jo kalaa nostaessa vähän pettyä kiloluokan haukeen. Näitä on pakkasessa tarpeeksi. Kala jäälle ja voi jumalau.. se olikin ahven! Aloin nauramaan, että kas, varmaan 990 grammainen, hyvää huomenta! Ensin muutama kuva, kun Kalarosvo oli suussa. 


Yritin silmämääräisesti arvioida painoa,10cm, 20cm, 30cm.. Voi vitsit, nyt menee jo lähelle kiloa. Possumaiset piirteet kylläkin, voisiko tämä pallero rikkoa maagisen kilon rajan? Ole nyt vaaka kerrankin minun puolellani.. Ja se oli, 1087 grammaa! Jeeeeeeee! Pari reissua on tullut tehtyä tämän hetken vuoksi. Nyt se ahven napotti siinä nenän edessä. Tuntui aivan mahtavalta, kevään viimeinen pilkkireissu ei yksinkertaisesti voisi päättyä paremmin. Sitkeys palkittiin. Ei enää kylmät, märät, tuuliset ja kalattomat pilkkireissut kirvelleet yhtään. Tämä pyyhki ne vähän huonommat reissut mielestä, elämäni paras pilkkikeikka! 

Ihmeellinen tuo järvi kyllä, mentiin sinne tänä talvena ensimmäistä kertaa kaksi viikkoa sitten. 14 vuorokauden aikana saldona kolme yli kilon ahventa. Lisäksi pari ysisatasta, pari kasisatasta, kuusisatanen, viisisatanen.. Olen saanut tuolta tänä talvena vain yhden sormen mittaisen ahvenen, muut ovat olleet körmyjä. Tokikaan en ole morrilla pilkkinyt, kyllähän siellä sitä silppuakin ui… 







Pilkkikaveri tuli hetken päästä pienen matkan päähän minun hottiavannosta. Eikös Kalarosvo alkanut niittää satoa silläkin reiällä. Jäälle nousi 1020g ahven. Päivä alkoi vaikuttamaan ikimuistoiselta, kaksi kilon ahventa puolen tunnin sisään. 




Outoa sanoa näin, mutta tänään kalat olivat huonolla syönnillä :) Sain vielä yhden reilun kiloisen hauen, mutta siihen jäivätkin päivän tapahtumat. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä tämmöisten päivien takia kalassa jaksaa ravata. Tänään oltiin oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Kiitos Ahti. Ja kiitos Tommi ;)