29.5.2015

Blogin osoite muuttuu

Blogiin on tulossa pieniä muutoksia ja blogin osoite muuttuu. Muutos ei vaikuta blogin sisältöön millään tavalla ja jutut ovat edelleen yhtä hyviä/huonoja. Tästä lähtien blogi löytyy osoitteesta www.fishmeluck.fi
Fish me luck on edelleen Facebookissa ja jatkossakin linkitän sinne aina tuoreimman postauksen. Käykäähän tykkäämässä Facesivusta, niin saatte etusivullenne aina ilmotuksen, kun olen päivittänyt blogia. Linkki Facebookiin.

Vihdoinkin perheelle ruokaa, niin ei tarvitse nälkää nähdä

Ei kuitenkaan ehkä ihan pääruokaa, mutta jotkut pienet alkupalat :) Tuli nyt viimein ensimmäinen kuha Puattisella kalastellessa, ei mikään iso, mutta mitallinen kuitenkin. 


Aamulla heräsin jo neljältä, kun olin niin täpinöissäni tämän päivän kalastusreissusta. Säätiedotuskin lupaili hyvää. Oli outoa laittaa vain yhdet ohuet housut jalkaan, kun muutama päivä sitten pidin järvellä vielä toppahousuja ja merinovillaista kalsaripukua :) Nyt pärjäsi jo vähemmälläkin. Veden lämpötilakin oli taas noussut, se on tällä hetkellä noin yhdeksän astetta. 

Oltiin ennen kahdeksaa satamassa. Olin katsonut kartasta valmiiksi paikan, jonne aioin ajaa. Muutaman kilometrin päästä oltiin määränpäässä ja kaikuhan piirsi heti kalaa alle. Vettä oli n. 8m. 



Perinteiseen tapaan kalastus alkoi ahvenen nahkaisella Kalarosvolla. Kaloja nousi pohjasta tasuria katsomaan ja näpsin kaiun näytöstä kännykällä kuvia. Jo se, että näki niitä kaloja ruudussa, tuntui ihanalta. 





Yhtäkkiä ruutuun piirtyi hirveä kasa keltaisia viivoja ja yksi niistä tärppäsikin. Se oli about 300g ahven. Jippii, ensimmäinen "Puattis-ahven", tähän mennessä kun on tullut vain haukia. Pari valokuvaa ja Kalarosvo takaisin viivaparveen. 



Muutama sekunti ja uusi tärppi. Ei hitsiläinen jos kalastaminen olisi aina näin helppoa. Kelasin kalan ylös ja kuhahan se siellä. Taas pari valokuvaa ja innokkaana Kalarosvo kohti pohjaa. Hiljaista. Siihen loppui se ilotulitus, kestihän sitä peräti minuutin. Kokeilin monia muitakin tasureita, niillä ei tullut mitään, ei edes tärppejä. 





Vaihdettiin pikkuisen paikkaa ja sain Kalarosvoon kovan tärpin. Yksittäinen viiva lähti nousemaan pohjasta hitaasti kohti, varmaankin kuha, ja kävi puraisemassa. Valitettavasti ei tarttunut.. Pilkkiminen vaikeutui aamupäivällä, kun tuuli koveni. Siima oli kaukana veneestä ja tasuri ei välillä näkynyt kaiussa ollenkaan. 



Välillä heittelin myös jigejä, mutta niihin en saanut yhtään tärppiä. Päivän aikana sain lisäksi vielä pari muuta ahventa, Kalarosvolla tietenkin, mutta siihen jäi saaliit. Kotimatkalla tuuli oli jo todella kova, hyvä että pysyin kuskin penkillä, kun sivuaallokko pomputti Puattis-raukkaa. Rantaan kuitenkin päästiin, vähän märkinä, kun aallot kastelivat, mutta päästiin kuitenkin. 

Tänään illalla poksahtaa kuohujuomat, kuten viime viikonloppuna uhkasin ;) Ja kuohujuomasta huolimatta aion aamulla olla satamassa hyvissä ajoin :)


24.5.2015

Unessa sain kuhan


Todellisessa elämässä sain minihauen. Saatan tehdä tänä kesänä jonkin ennätyksen ja saan Kallavedestä vain pieniä haukia, nyt on jo neljä tullut. Tänään oltiin kuusi tuntia vesillä ja saldona yksi ainoa hauki. 


Saatoin kuvitella vähän liikoja tuon veneen vuoksi, mietin oikeasti, että mihin saadaan mahdutettua kaikki ne kalat mitä tullaan saamaan. Rannoilta heittelemällä kalastus on ollut tosi haastellista pari kesää, mutta nyt kun päästään kunnolla apajille, kalaa tulee yli omien tarpeiden. Noh, ensimmäistäkään kalaa ei ole vielä kotiin tuotu. Jos ja kun se ensimmäinen ruokakala joskus saadaan, niin kyllä pitää varmaan kuohujuomat ruokajuomaksi poksauttaa.

Ollaankohan me kierretty vääriä paikkoja, bensaa on ainakin kulutettu kymmeniä litroja. Itse pyydetyt kalat taitavat olla maailman kalleinta herkkua, ainakin meillä päin.. Ollaan kalasteltu 5-12 metrin penkoissa ja luotoja ei ole oikeastaan vielä etsittykään, kun ne hyvät luodot ovat monesti isoilla selillä ja nyt on ollut niin tuulisia kelejä, että on pysytelty suojaisemmilla vesillä. 


Tänään tuli äkkilähtö järveltä, kun yhtäkkiä alkoi nousta hirveä myrsky ja isot vaahtopääaallot hakkasivat veneen kylkiin. Satamaan oli vain 2-3km, joten ehdittiin hyvin rantaan ennen kuin kaatosade kasteli meidät. Tai siis "kasteli". Kun päästiin rantaan ja pakattiin tavarat, niin huomattiin että myrsky olikin mennyt ohi. Taivas oli kauniin sininen ja aurinko alkoi paistaa. No olkoot, tuskin niitä kaloja olisi enää löytynyt, kun aamupäivälläkään ei saalista saatu. Paitsi se mini.


Nyt muutama päivä töitä ja sitten taas veneilemään. Ensi viikonloppua silmällä pitäen, mikähän kuohuviini sopisi parhaiten kuhan kanssa? ;)



22.5.2015

Päivä vesillä

Päivä vierähti Kallavedellä aika laihoin kalatuloksin. Säätiedotukset lupailivat huippukeliä tälle päivälle ja tuultakin piti olla vain pari metriä sekunnissa. En usko, että tuuliennusteet pitivät paikkaansa, sillä selällä oli aivan älytön aallokko. Vaikeaa oli ajaa venettäkin, kun isot aallot käänsivät veneen aina "vesiliirtoon" vai mikähän lie oikea termi :) 


Aamulla päätimme lähteä kiertämään Hietasalon ympärystä, kun se on kuulemma hyvää kuha- ja ahvenaluetta. Kaiku piirsi pientä kalaa aika paljonkin, mutta eiväthän ne tasuriin tai jigiin ottaneet. Yhdessä vaiheessa näin, kun iso viiva lähti pohjasta Kalarosvoa kohti ja koska aallokko oli niin älyttömän kova, niin kala söi tasurin huonosti. Sain sitten veneen alle asti kalan kelattua ja haavimieskin oli jo valmiina, mutta sitten siima löystyi ja kala hävisi tasurista. 



On se kyllä huomattavasti vaikeampaa pilkkiä liikkuvasta veneestä, kuin jalat "turvallisesti" jään pinnalla. Ei toimi talvinen taktiikka, että pitäisi tasuria paikoillaan välivedessä, ehei, sehän liikkuu metrikaupalla siellä vaikka kuinka pitäisi vapaa paikoillaan. Pitäisiköhän tasureiden olla painavampia kesäpilkinnässä, toimisiko lyijyiset kenties paremmin.. 

Hietasalo ei antanut muuta kuin tuon yhden tärpin. Sitten vaihdettiin vähän paikkaa tyynemmille vesille ja jigailun tuloksena sain pari minihaukea. 

Mini 1
Mini 2

Olipas muuten ihana heitellä tutulla ja turvallisella Okumalla. Ostin väliaikaiseksi setiksi Okuman kelan ja vavan ja tuo kela sattuikin olemaan lähes samanlainen, kuin mikä minulta jo löytyy. Mutta eipä räpsähtänyt sanka kiinni kertaakaan, pyh vaan Daiwan "ominaisuuksille".. Onneksi ei Okumasta niitä ominaisuuksia löydy. 


Tuo taitaa jäädäkin ykkösvavaksi täksi kesäksi. Jos Aird tulee tämän kesän aikana huollosta, niin laitan sen venepilkkivapaan. Siinä huonosti käyttäytyvällä sangalla ei ole merkitystä, kun vieheitä ei tarvitse heitellä. 

Siima sävy sävyyn kynsien kanssa :)
Vesi oli lämmennyt paikoittain parikin astetta viime viikonlopusta, kesä se siellä siis kolokuttelloo. Kalojakin näkyi tänään enemmän kuin koko keväänä. Tänään Hietasalon nurkalla ajellessani kiinnitin huomiota plotterin käyriin ja todelliseen syvyyteen. Miten voi olla noin suuri heitto, olin muka kutosen ja kasin käyrän välissä ja vettä oli kuitenkin yli 20 metriä. Vai tulkitsenko minä tuota väärin? Eihän se plotteri tietenkään 100% tarkka ole ja tuskin edes 80%, mutta yli kymmenen metrin heitto on jo aika paljon. 


Huomenna sitten käväisen töissä ja jos illalla on kelejä, käyn karistamassa työhiet järvellä pois.. Onko muilla muuten samaa ongelmaa kuin minulla, vai onko tämä kokemuksen puutetta, eli aina kun olen ollut vesillä niin loppupäivän huojuttaa samalla tavalla kuin olisi edelleen veneessä? 


20.5.2015

Valtakunnallinen kalastuspäivä

Tämä päivä meni talkoohommissa valtakunnallisessa kalastuspäivässä Valkeisenlammella Kuopiossa. Päivä oli muutoin ihan onnistunut, mutta informaatiokatkoksen vuoksi kuopiolaisia koululaisia ei tapahtumassa paljon näkynyt. Onneksi kalaa kuitenkin nousi paikalla olleille lapsille mukavasti.

Kuva: ahven.net

Valtakunnallista kalastuspäivää vietettiin tänä vuonna 10. kerran ja itse olin ensimmäistä kertaa mukana. Kalastuspäivään osallistui tänään noin 10 000 lasta ympäri Suomea. Harmittaa kyllä niiden oppilaiden puolesta, jotka eivät päässeet paikalle, sillä päivä olisi ollut varmasti mukava elämys monelle.

"Valtakunnallisen kalastuspäivän tavoitteena on edistää monipuolista kalastusta ja kalan käyttöä sekä saada lapset ja nuoret kalaan. Päivän järjestävät yhteistyössä eduskunnan kalakerho, maa- ja metsätalousministeriö, Kalatalouden Keskusliitto jäsenjärjestöineen ja Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö. Yhteistyökumppaneina ovat kalatalousalan lehdistö ja kalastusvälineyritykset sekä maahantuojat. Päivää rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö kalastuksenhoitomaksuvaroista." Lähde: ahven.net

Tapahtuma alkoi kello 9 ja kalaa alkoi nousta heti. Meidän pisteellä kirjolohia nousi yli 30 ja päivän aikana lapset saivat yhteensä noin sata kalaa.







Yksi asia päivässä jäi ärsyttämään. Lapsille suunnatun tapahtuman jälkeen lammesta sai alkaa kalastamaan myös aikuiset. Rannoilla oli lappusia, joissa toivottiin kaloja otettavan 1 per päivä. Ahneimmat kuitenkin tulivat kylmälaukkujen kanssa ja kun asiasta mainittiin, vastakommentti oli, että "sehän on vain toive". En tiedä onko kyse köyhyydestä, ahneudesta, kalastushimosta vai mistä, mutta onhan se typerää "onkia" (kalathan ottivat lähes mihin tahansa) helppoja pullalohia kylmälaukku täyteen. Kuopio on iso kaupunki, riittääkö seitsemästä sadasta kalasta kaikille halukkaille, jos kylmälaukkumiehet napsivat kalaa rannoilta niin paljon kuin jaksavat kantaa...


15.5.2015

Tiukassa on

Ei nouse omaan veneeseen kalaa, ei sitten millään. Ei edes sitä yhtä pientä sinttiä. Eilen illalla käytiin parituntinen kokeilemassa, tänään aamusta oltiin nelisen tuntia ja illalla vielä reilu kaksi tuntia. Kaiku piirtää kyllä kaloja, mutta ne taitavat olla aika pieniä. Isot ovat vielä piilossa. 






Silppua
Olen uitellut enimmäkseen tasureita, mutta myös jonkin verran heitellyt jigejä. Mistä päästäänkin minun uuteen avokelaan, jonka ostin muutama viikko sitten. Kerroin täällä blogissakin siitä (Daiwa Aird), kun vuoden ensimmäisen heittelyreissun jälkeen epäilin taitojeni olevan ruosteessa, sillä unohdin kääntää kammen ennen heittämistä. 

Asia ei kuitenkaan loppujen lopuksi ollutkaan niin, eli en ollut unohtanut kääntää kampea, vaan kelassa on jokin hämminki. Kampi kääntyy itsekseen kiinni aina välillä. Olen menettänyt jo viisi viehettä tuon virvelihärvelin vuoksi ja kalakaverillekin kela temppuili samalla tavalla. Tulee kalastukseen yksi jännitysmomentti lisää, kun viskaat kymmenen euron Bete Lottoa ja mietit, katkeaakohan siima tällä heitolla.. Lopulta heittelin vain jigejä, koska niissä rahallinen menetys oli pienin. 

Tänään kiikutin kelan takaisin kauppaan ja ensin myyjä epäili sen olevan ominaisuus. No aika hyvä ominaisuushan semmoinen olisikin, kumma kun ei kuitenkaan kelan "teknisissä tiedoissa" tuollaista ominaisuutta mainittu. Kela lähti sitten lopulta huoltoon määrittelemättömäksi ajaksi ja myyjä kertoi vielä ohimennen, että tästä saattaa sitten tulla ylimääräinen maksu, jos kelasta ei löydy vikaa. Kysyin, että miten suuri maksu, mutta myyjä ei tiennyt. Sanoin, että siinä tapauksessa en halua lähettää sitä huoltoon, koska kuitenkaan siitä ei sitten mitään vikaa löydykkään ja joudun maksamaan vielä jonkin ylimääräisen X€ maksun. Myyjä sai sitten kuitenkin ylipuhuttua minut vakuuttelemalla, että "kenellekään muullekaan ei ole maksua aiemmin tullut".. No toivottavasti en ole ensimmäinen. 

Nyt sitten olen pilkkimiehiä sen määrittelemättömän ajan. Tai sitten siirrän vanhan avokelani tuohon Daiwan Aird vapaan, joka minulla sattuneesta syystä on.. Toivottavasti kela nyt kesän aikana tulee huollosta, ehkä pitää ensi viikolla joku uusi setti käydä hankkimassa. Taidan valita toisen merkin, tuo oli ensimmäinen Daiwani, katsotaan nyt jääkö viimeiseksi..





10.5.2015

MP-viikonloppu

Enkä suinkaan tarkoita moottoripyöräilyä. Mutta kalattomuus ei haittaa, niin mukavaa on ollut muuten. Kolme kertaa käytiin kalassa Puattisella ja lisäksi heitettiin yksi retkireissu lasten kanssa saareen.

Eilen oltiin ilta kalassa ja yksi 38cm kuha kävi veneessä, ei kuitenkaan minun saamana. Minun päivä oli ihan tärpitön. Illalla tuli muutamia sadekuuroja ja sateenkaarikin näyttäytyi. Oli siitä kalassa käynnistä kuitenkin hyötyä, sillä opin huristelemaan veneellä jo vähän lujempaa. Kaikua ja plotteriakin ymmärrän jo pikkuisen enemmän.



Pari vaikeaa juttua tuossa veneilyssä kuitenkin vielä on. Trimmi ja laituripaikkaan ajaminen. Opin tuon trimmi sanan muutama päivä sitten, joten en todellakaan ymmärrä vielä logiikkaa, milloin moottoria pitää nostaa ylös tai laskea alas. Ja mitä jos moottoria ei osaa pitää oikeassa asennossa, voiko se hajota? :) Niin ja se laituriin ajaminen. Pari kertaa sain tuurilla veneen liukumaan kuin hanska siihen "parkkiruutuun". Sitten kolmannella kerralla, kun pistettiin kamera kuvaamaan minun huristelua, niin hyvä etten törmännyt rantakivikkoon. No vauhtia oli onneksi ehkä 1km/h, että isoa vahinkoa ei varmaan olisi syntynyt. On tuo vehje vaan vaikea ohjattava.. Kuka uskaltaa lähteä kyytiin? ;) 

Tänä aamuna lähdettiin kuuden jälkeen kopaisemaan muutama käyrä. Aamulla sain äitienpäivälahjaksi toivomani työkalun :) Tästä on varmasti hyötyä tulevilla kala- ja saarireissuilla.


Keli oli tosi hyvä eiliseen verrattuna. Ihanan tyyntä, joten oli helppo pilkkiäkin. 


Mutta ei kalaa. Kalakaveri sai älyttömän tärpin Kalarosvoon ja luotainkin piirsi jonkun hirmuisen mörön, joka oli parven alla syömässä silppua. Ihan jänskättää tuleva kesä, että mitä jättipotteja tuolta voisi tullakaan.. 




Muutaman tunnin jälkeen vietiin kalavehkeet kotiin ja haettiin lapset veneilemään. Käytiin retkellä Hietasalon saaressa, mukava paikka ja varmaan tulee kesällä käytyä useamminkin.




8.5.2015

Oma vene kullan kallis

Oi että minä olen onnellinen tuosta Puattisesta, vaikka se onkin aika vanha ja aika käytetty. Meidän käyttöön kuitenkin ihan täydellinen, eikä tarvinnut omaisuutta siihen sijoittaa. 


Tänään oli the päivä, eli Puattinen kastettiin Kallaveteen. Eilen vielä säätiedotus näytti pahalle: harmaalle, kylmälle, tuuliselle ja märälle, mutta onneksi keli olikin tosi hyvä. Pieni tuuli ei haitannut, sillä vettä ei satanutkaan reissun aikana. Paksut pilkkivaatteet lämmittivät mukavasti ja kyllähän tuolla vesillä viihtyisi vaikka kuinka kauan…



Kaksi ummikkoa selvisi ensimmäisestä päivästä yllättävän hyvin, ei mitään suurempia ongelmia ollut :) Minäkin opin jopa pikkuisen hurruuttelemaan Puattisella. Mutta vain hissukseen, semmoisella 10km/h nopeudella. Jännitti siltikin. Kartan seuraaminen oli vähän vaikeaa, kun on tottunut vähän toisennäköiseen karttaan (Karttaselain, jota käytän puhelimessa). Pikkuhiljaa tuota plotteriakin oppii käyttämään.

Ja se kaikuluotain, ai että :) On muuten hyvä ja tarkka puolikkaan päivän kokemuksella. Yhdistelmälaitteeeksi hankittiin siis Garminin EchoMAP 50dv ja oikea valinta tehtiin ;) Tänään kun vihdoin päästiin vähän kauemmaksi rannasta, niin pitkän odotuksen jälkeen pääsi viimein tipauttamaan vertsujigin veneen alle. Omasta veneestä, uskomatonta. Noh, istuin kaiun vieressä ja aloin katselemaan näyttöä, että mikähän herkkyys siinä mahtaa olla päällä ja että miltä se oma jigi luotaimessa näyttää.



Venepilkkivapa oli vasemmassa kädessä ja oikealla painelin nappeja. En saanut jigiä näyttöön ja yritin muutella herkkyyksiä sun muita säätöjä. No perskules, hirmuinen tärppi tuli ihan puskista ja vapa vasemmassa tietenkin. Peli oli menetty jo siinä vaiheessa, kun vastaiskusta ei ollut tietoakaan. Vapa taipui ja vaihdoin nopeasti vavan toiseen käteen. Aloin epätoivoisena nostamaan jigiä ja olisiko kala pysynyt pari metriä mukana. Sitten irtosi. Se olisikin ollut liian hyvä tuuri, jos muutaman minuutin uittelun jälkeen olisi kala noussut veneeseen.

Viitisen tuntia pyörittiin ympäriinsä ja jigailtiin, vertsuiltiin ja pilkittiin. Ei enää tärppejä. Uittelin Kalarosvoakin ja hämmästyin, kun kukaan ei käynyt maistamassa. Kaloja kyllä löytyi ja ne kävivät viehettä katsomassa, mutta tärppejä eivät antaneet. Mutta mutta, onhan päivä vielä huomennakin. Ja ylihuomenna ;) Nyt vaan poutakeliä kiitos. Voi kun saisi yhden kalan veneeseen nostettua tänä viikonloppuna. Tällä kertaa kelpaisi vaikka sintti. 




1.5.2015

Vene Puattinen

Eilen käytiin ostamassa käytetty venepaketti, jonka kimpussa meni tämä päivä. Ja vielä jäi hommaa viikonlopulle. Vene on noin 15 vee Finnmaster 506 clx, moottorina vähän ajettu Yamaha 20hv vm. 2008 ja kauppaan kuului vielä trailerikin. Eli kolme kärpästä yhdellä iskulla. 

Tänään hinkattiin venettä koko päivä ja kyllähän sieltä ihana kaunotar kuoriutuikin lehtien ja roskien alta :) Alla muutamia kuvia ennen ja jälkeen. Ai että, en malta odottaa, että joskus päästään vesille ihan ikiomalla Puattisella :) 













Päiväunilla
Joko mennään?