29.3.2015

Nollareissu x 2

Niin se taas viikonloppu vierähti kalastuksen merkeissä. Valitettavasti en saanut blogiin mitään materiaalia, kalat eivät yksinkertaisesti halunneet syödä. Monesti tulee otettua valokuvia, jos kala ei syö, jotta saa blogiin edes jotakin sisältöä, mutta tänä viikonloppuna ilmakaan ei ollut yhteistyöhaluinen. Se oli ruma. Harmaata, märkää ja kylmää. 

Eilen tuli käveltyä kuutisen kilometriä ja etsittyä kaloja. Eivät löytyneet. Kaloistahan tämä piilonen on varmaan hauska leikki, mutta en minä tätä enää jaksaisi pelata. Monta viikkoa kuitenkin jo mennyt.. Kalat, keksikää jotain uutta.

Tänään kello soi 4.00 ja olin ihan sekaisin kellojen siirtämisen vuoksi, enkä tiennyt paljonko kello olisi ollut talviajassa. Kun tajusin sen, alkoi nukuttaa hirveästi. Se oli kolme! Huh huh taas, tänään todellakin oltiin jäällä eka. Tuntuu, että kalat, ja myös aurinko, olivat ihan sekaisin tästä kesäajasta. Kalat olivat varmaan kääntämässä omia kellojaan kesään päin, kun järvestä ei löytynyt ketään. Aurinkokin taisi olla hämillään, sillä minun mielestä se unohti nousta. En ainakaan nähnyt sitä taivaalla. 

Päivä oli ankea ja kylmä. Jäällä tuli oltua harvinaisen lyhyt aika. Ahti sai tänään luovutusvoiton.



27.3.2015

Puolikas päivä jäällä

"Karkasin" tänään töistä puolen päivän jälkeen. Työpaikan takapihalle ajoi auto, jossa oli tummennetut takalasit. Hyppäsin takapenkille ja sanoin määränpääksi 10 metrin käyrä. Riisuin työvaatteet moottoritiellä ja vaihdoin siviilit ylle. Siviilit eli nukkavierut pilkkikalsarit ja muutama kerros villaa ja toppaa. 

Tunsin itseni melkein Clark Kentiksi, mutta vaihdoin vaatteet nopeammin kuin teräsmies. Hurja muodonmuutos hetkessä ja minusta kuoriutui aito pilkkihullu. Ei muuta kuin jäätä kohti. 

Paikaksi valikoitui nyt viimeisen viikon hyviä tuloksia antanut järvi. Päästiin jäälle ja voe mahoton mikä tuuli siellä oli. Sormet olivat ihan jäässä koko ajan. Hottipaikat eivät antaneet mitään merkkejä, pelkkää silppua ui pohjassa. Kierreltiin vähän laajemmalla alueella ja samaa silppua joka paikassa. Isot olivat kateissa. Yhden vähän paremman kalan löysin ja ei varmaan tarvitse kertoa mihin se otti? Ihme vekottimia nuo rosvot ;) Muutaman tunnin jälkeen piti luovuttaa, koska aamulla viiden aikaan sama paikka kutsuu taas.



Keskiviikkona olin vapaalla ja käväisin jäällä "nopean" 11 tunnin reissun. Saaliina muutama hauki ja ahven, ei mitään erikoista. Aikamoinen päivä, sain yhden kalan aina joka neljäs tunti. Antoisaa kalastusta, ei ihan jokainen jaksaisi noin kauaa odottaa sitä mahdollista kalaa. Mutta viimeisiä pilkkireissuja viedään, pakko se on nautiskella pilkkimisestä vaikkei mitään tulisikaan. Ja EHKÄ joskus se yrittäminen palkitaan. 

Kävin tällä viikolla myös museossa ja mielenkiintoisimmat asiat pääsivät kuviin. Tässä muutamia kuvia Kuopion museosta: 








Valaan leukaluu


Niin ja tiedättehän te mikä on savolainen supermies? Vähän siihen tyyliin män tämän päivän pilkkireissu ;) 


23.3.2015

Kyllä Ahti osaa

Nimittäin kääntää veistä haavassa. Niinhän se maanantai tuli ja samalla alkoi arkinen aherrus. Lomaileva pilkkikaveri kuitenkin päätti mennä käväisemään pilkillä. Voi jumaleisson, että meinasin saada hermoromahduksen töissä. Oikeasti. Kaloja hulluna, parhain ahven 1,2kg ja kilo rikki ennen minua :) Vielä tähän päivään asti pidin perheen suurimman assun rekordia nimissäni, mutta enpä pidä enää.  

Työnteko oli vaikeaa, kun puhelimeen tuli kuvia möröistä. Työpäivä ei ole koskaan kestänyt noin kauan. Sielu itki verta. Tarvitsisin lottovoiton, että voisin siirtyä päätoimiseksi pilkkijäksi. 

Kaloilla oli tänään oikein herkkupippalot. Eilen muutamilla saalisahvenilla oli maha ihan tyhjä, joten niillä oli SUURI nälkä tänään. Töiden jälkeen halusin käväistä iltapilkillä samassa kultakaivoksessa. Kyllähän sen tiesi, että samasta avannosta ei enää sellaisia raitapaitoja nouse. Pilkkikaveri opetti uutta tekniikkaa tasurointiin ja se tyyli ei sovi kovin kärsimättömälle pilkkijälle. Tänään vettä oli ollut 10 metriä ja tasuria ei lasketa yli kuuteen metriin. Kalat kyllä tulevat tasuria maistamaan, jos ovat syönnillään. 

Mentiin samalle hottipaikalle ja tosi vaikeaa on olla laskematta tasuria pohjan tuntumaan, varsinkin jos siellä pohjassa näkyy kaloja. Mutta pitää vaan kärsivällisesti heilutella ja värisyttää tasuria monta metriä pohjan yläpuolella. No, ihan hyvä tekniikka tuokin, mutta kyllä minun on pakko sitä omaa tasuria käydä pohjassakin pomputtamassa. Joskus sekin auttaa ahventen syöntihalukkuuteen.. 

Iltapilkillä ollessa kaloja kyllä oli alla ja jos ne jotkut viivat olivat ahvenia (mikä on aika todennäköistä), ne olivat järkyttävän kokoisia. Harvoin kaiku piirtää tuollaista.. Yksi jättiviiva söi ohi, yksi tärppäsi Perzan morriin, mutta ei tarttunut ja yksi puraisi, mitäpäs muutakaan, kuin Kalarosvon ahvennahkaista tasuria. Iltasyönti näköjään on totta. Mutta pienihän tämä minun ahven oli :)


Tässä vielä kuva pilkkikaverin top kolmosesta, semmoinen kolme kiloa kalaa :) Isoin tuli ahvenen nahkaisella Kalarosvolla.




21.3.2015

Anna Ahti ahvenia

Moneskohan surkea pilkkipäivä putkeen tämä olikaan... Nyt on semmoinen olo, että näiltä jäiltä en enää kaloja saa. Ehkä talven kiintiö on täynnä, vaikka aika pieneksi se loppujen lopuksi jäi. 

Perinteiseen tapaan kello soi 4.30. Hullun hommaa. Ei ollut mitään odotuksia päivälle.


Suunnattiin Kallavedelle ja kierrettiin parin kolmen kilsan lenkki. Sitten käytiin vielä pari tuntia testaamassa erästä lampea. 

Keli oli yksi talven pahimmista. Pakkasta oli melkein 10 astetta ja tuuli ihan järkyttävä. Kun kairasi, niin jääpalaset lähtivät avannosta suoraan tuulen mukaan. 

Kallavesi ja lampi olivat tyhjiä, ei tärpin tärppiä. Eikä oikeastaan kalojakaan, lukuunottamatta silppua. Olen miettinyt sitä kuuluisaa aamusyöntiä. Silloin kuulemma tulee kalaa ihan hirveitä määriä, kun vaan muistaa olla jäällä auringonnousun aikaan. No, olen tänä talvena ollut lähes joka kerta jäällä auringon nousun aikaan, mutta en ole koskaan sattunut sille "aamusyönnille". Taitaa olla höpöhöpöjuttu. 

Tuulen tämän päiväisestä voimakkuudesta kertoo jotain se, että kun käänsin kasvot tuuleen päin, niin ihmettelin kuka täällä soittaa pillitikkaria. Ketään ei näkynyt missään. Sitten tajusin, että minun suu vihelsi aina kun käännyin suu auki tuulen suuntaan. Tuuli meinasi myös viedä ahkion mennessään monta kertaa. Kun käveltiin rantaan, niin vettä vuosi silmistä niin paljon, että jouduin muurautumaan huivin sisään.

Pilkkininja.

Pilkkikaveri sai yhden sintin, joka jäi avannolle. Siirryttiin vähän matkan päähän ja eikös lokki mennyt ihan muina miehinä siihen avannolle ja hipsutteli koko ajan vähän lähemmäs ja lähemmäs sinttiä. Melkein kuulin sen viheltelyn. Sitten kun silmä vältti, niin se hyökkäsi sintin kimppuun, tunki sen suuhunsa ja häipyi yhtä nopeasti kuin mustalainen fixuksen pihasta. 

Auringonnousu on kyllä aina niin kaunis. Kun katsoo näitä kuvia, niin unohtuu surkeat pilkkireissut. 





Jossain vaiheessa tänään turhautti taas aika paljon, kun kymmeniä tunteja olen pilkkinyt tyhjää viimeisen viikon aikana. Toiset toivovat lottovoittoa, mutta minulle riittäisi yksi pilkkikala. Ja jos vielä kalan koosta saisi toiveita heittää, niin isompi parempi :) Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että kuu on helpompi saada taivaalta, kuin kala Kallavedestä. 


20.3.2015

Normipäivä

Jäällä kuudelta. Puoli seitsemältä tiesin, mikä on pelin henki. En enää edes muista miltä tuntuu, kun kala tärppää.. 

Eli katsellaanpas sitten taas vaihteeksi näitä luontokuvia :) 


Aamulla oli niiiin kylmä, että olin ihan jäässä! Tuuli tosi kovasti varmaan jostain Pohjoisnavalta asti. Sitten kun aurinko nousi, niin ilma vähän lämpeni. 

Tänään oli osittainen auringonpimennys, mutta eihän tuolla kännykän kameralla sitä saanut kuvattua, aurinko näytti ihan kokonaiselta, vaikka se ei ollut.. 



Elin toivossa, että ehkä kalat ovat sekaisin tuon auringonpimennyksen vuoksi ja alkavat syömään hulluna sen jälkeen. No osittain olin oikeassa, kiisket ja säret söivät sen jälkeen hulluina.





Pari joutsenta lensi ylitse.


Kyllä se luontoäiti osaa.



Osmankäämi huonossa hapessa.


Melkein vois jo vesille työntää.. kesä <3 (Mutta siltikin talvi <3 <3)





19.3.2015

Syömälakko

Yritin olla ovela ja otin lomapäivän lähes keskelle viikkoa. Epäilin kalojen viettävän massakauttaan tällä viikolla. Väärässä olin, sama kaava näköjään jatkuu edelleen kuin viime viikonloppunakin: ei kaloja. Tai sitten en vaan osaa.

Tänään suunnattiin Kolmisoppi-nimiselle lammelle, koska siellä järjestettiin päivällä koululaisten pilkkipäivä, jonne lupauduin menemään avuksi kairaamaan reikiä. Tapahtuma alkoi kello 11, joten mentiin jäälle jo kahdeksalta, jotta ehdittiin vähän harjoitella :) Kaiku piirsi jotain silppua pohjaan ja välillä tasuria kävi katsomassa vähän paksumpikin viiva. Tänään kaloja sentään näkyi, mutta eiväthän ne syöneet. Heiluttelin kaikkia värejä ja morriakin kokeilin. Turha luulo. 

Kello tuli yhteentoista ja jäälle alkoi tulla oppilaita, heitä oli muutamia kymmeniä. Kairailtiin heille reikiä ja autettiin osalle toukat morreihin. Kala oli huonolla syönnillä, mutta onneksi koululaiset saivat sentään joitakin pieniä ahvenia. 


Kalastelin itsekin samalla ja sitten eräs tyttö rannan tuntumassa alkoi huutamaan, että kala, kala! Näin jonkin harmaan otuksen läpsyttelevän jäällä, joten otin papin ja puukon ja lähdin kohti rantaa. Kun pääsin tytön luo, niin siikahan se siellä. Ja hyvän kokoinen vielä! Papitin ja verestin kalan ja kerroin lajin "saamamiehelle". Punnittiin kala ja vaaka näytti 630g. Todella hyvin tehty tuolla syönnillä ja yhdellä ongella. Olihan se sen jälkeen itselle vähän noloa pilkkiä kaikuluotaimen kanssa saamatta mitään :) 


Eräs poika löysi särkiparven ja nosteli siitä useampia kymmeniä kaloja. Joku kissa on tänään onnellinen. 

Tämän päivän pointsit kotiin veivät koululaiset ja hyvä niin :)


15.3.2015

Minne voin lähettää reklamaation?

Viimeisten neljän päivän piti olla talven hienoimmat pilkkipäivät. Keli oli mahtava ja muutenkin fiilis katossa. Hyvin sitä on kuitenkin taas maanpinnalle tömähdetty. Pilkkitunteja on kertynyt älytön määrä, mutta saaliina vain muutama kala. Se on välillä pikkuisen turhauttavaa tuijottaa tyhjää kaikua ja heilutella koko tasurirasioiden arsenaalia tyhjälle järven pohjalle. Jos kaikkensa yrittää, niin kyllähän todennäköisyyslaskelmien mukaan jotain pitäisi tulla? En haluaisi valittaa, mutta…


Tänään oltiin jäällä taas kuudelta eli ennen auringonnousua. Suuntana oli Kallavesi. Kokeiltiin kilometrin matkalta 3-16 metrin syvyyksistä kymmenistä paikoista. Saatiinko mitään? No ei. Neljän tunnin jälkeen päätettiin vaihtaa paikkaa eräälle lammelle. 



Lammella pilkittiin tyhjää iltapäivään asti, sitten riitti. Ei väkisin. 

Onkohan tää vekotin rikki, kun piirtää aina vaan yhtä viivaa..?

Ilmanpaine on ollut tosi korkea muutaman päivän

Milloin kaloilla on karkkipäivä? Huomenna menen töihin, todennäköisestihän se on silloin. Mässäilyt alkavat huomenna heti aamusta ja eihän niille todellakaan yksi päivä riitä, kun ovat paastonneet neljä päivää. Eli mässyt kestävät koko viikon siihen saakka, kunnes Jaanalla alkaa vapaa. Niinhän se menee. 



14.3.2015

Lasten kanssa pilkillä

Vihdoin tuli hyvät kelit ja tehtiin pilkkireissu lasten kanssa eräälle lammelle. Tosi vaikeaa oli saada ne kotoa mukaan ja lahjomallahan ne lopulta sanoivat joo. Porkkanana toimi 1€/kala. 

Ihan viideltä ei aamulla lähdetty, kello oli lähempänä kymmentä. Tuntui oudolta olla lauantai-aamuna vielä yhdeksältä kotona. Hirmuinen kytö oli jäälle, toisin kuin lapsilla. Tehtiin eväsleivät ja kaakaot valmiiksi eväshetkeä varten.

Jäällä oltiin kymmenen jälkeen, kaiku piirsi pientä silppua. Tuo on jännä lampi, sillä siellä toimii vain morrit, ja tarkemmin Kuusamo-merkkiset ;) Joku lammen mörköhauki on kerännyt aikamoisen sarjan kirppuja suupieleensä, vielä sitä ei ole ylös saatu. Lähellä kuitenkin oli tänään, jos se nyt oli sama hauki, joka kävi avannossa näyttäytymässä.

Eilisen jälkeen tilanne on hauki 1 - Jaana 1. Minulla on kaikissa pilkeissä nanofiili, mutta en tiedä mikä minuun tänään meni, kun pistin yhteen pilkkiin monifiiliä. Kirppu heilui siiman päässä pienessä perukkeessa. Sain älyttömän tärpin, vettä oli alle 2 metriä. Kala vaikutti isommalle kuin eilinen 3,8kg, jouduin uittelemaan sitä paljon kauemmin, toki siimakin oli ohuempaa. Huusin "nostokoukkumiehelle" viereiselle avannolle, että tarvitsen apua, nyt on iso vonkale. Jouduin monta kertaa antamaan siimaa kalalle lisää, kun se teki spurtteja. Vihdoin sain sen avannon alle ja aloin ohjaamaan avantoon. Hauki oli tosi aggressiivinen. 

Kala tuli avantoon asti ja se oli iso. Kutosen reikä oli tiukka. Nostokoukkua ei saatu tarttumaan ja sitten katkesi siima. Sinne meni kala kirppu suupielessään. Kyllä pikkuisen ärsytti! Siima oli tänään laitettu (0.20) ja solmut kunnossa. No mutta aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta.

Pulssin tasaannuttua ärsytys alkoi vähenemään. Jonkun muun kalalajin karkuutus olisi tuntunut pahemmalta, mutta kyllähän tämäkin kirveli. Minulla on toinen samanlainen kirppu, mutta ehkä sen hauen leukaan ei niitä enää mahtunut, koska tärppejä ei enää tullut. Kalastus on aikamoista ylä- ja alamäkeä. Eilen meni kaikki putkeen ja hauki tuli jäälle. Tänään taas onni oli kalan puolella. Isot hauet ovat pelottavia, kun ne ovat niin vahvoja, ja minä heiveröinen yritän niitä kesyttää. Varsinkin talviaikaan ne ovat vaikeita pyydettäviä, kesällä ne on paljon helpompi saada haaviin.

Lapset malttoivat pilkkiä vain vähän aikaa. Lähes hetihän heille tuli nälkä, koska mukana oli myös pullaa. Viisi euroa maksettiin heille palkkaa, eli viisi kalaa yhteensä jäälle. Ei näytä pilkki-innostus vielä ihan hirveästi periytyneen, mutta ehkä joskus... lahjomalla ja kiristämällä ;) 



Yksi oli jopa ilman paitaa, meno kuin Venäjällä ;)




Harmi kun kala oli noin huonolla syönnillä, tuolta lammelta on tullut tänä talvena vajaa kasisatanenkin ja muitakin vähän pienempiä körmyjä. Nuorimmaisen (9v) kalan tärppi tallentui videolle, eihän se mikään valtava ole, mutta kala se on miljoonavelikin. Ja euron arvoinen ;) Video täällä.


13.3.2015

Epäonnenpäivä...

...eräälle hauelle. Aamulla mentiin 'aikainen lintu madon nappaa' -tyylillä Sotkalle. Oltiin kuudelta jäällä. Oikeastaan puoli tuntia oli hiljaista, sitten näkyi yksi ohut viiva kaiussa. Sain sen houkuteltua tasuriin, se oli pieni ahven. 


Aamulla oli tosi nättiä, aurinko nousi Kallavedellä ja kuu möllötti Sotkanselällä. Ei oikein tiennyt onko yö vai päivä. Siksi päätinkin kokeilla hyvin nurinkurisen näköistä Panucci kevennettyä tasuria. Se on maalattu "väärinpäin". 




Uittelin tasuria aika lähellä pohjaa. Vettä oli kahdeksan metriä ja avanto itse asiassa sama, kuin viime sunnuntain 930g ahven-avanto. Näin kun pohjasta lähti jyrkkä viiva kohti tasuria, selkeä hauki. Odotin tärppiä ja kohtahan se puraisikin. Aloin nostamaan kalaa ja se tuntui melko painavalta. Nanofiilisiima poltti mukavasti sormien välissä. 

Hauki vaikutti vihaiselta ja jouduin väsyttelemään sitä vähän aikaa. Pilkkikaveri oli viereisellä avannolla ja sattui kuvaamaan omaa pilkkimistään, joten hän riensi kameran kanssa kuvaamaan minun tilannetta. Vihdoin sain hauen jään alle ja kalan ohjattua avantoon. Olihan se aika pullukka, onneksi pilkin kutosen reiästä. Painoa hauella oli 3,8kg. Se on isoin pilkillä saamani kala. Ihan kivalta tuntui, vaikka se olikin hauki. Ja nyt kun katsoin videon, väsytys kesti ehkä minuutin :) No se tuntui paljon pidemmältä ;) Videon voi katsoa tästä linkistä.


Pullukan massusta löytyi iso särki ja 15 kuoretta 

Kaveri pyysi eilen, että voitaisiinko tuoda sille haukia, jos saadaan. No tuosta riittää syötävää. Oma pakastin on niin täynnä, että sinne ei mahdu kuin ahventa ja kuhaa ;)

Päivä meni kierrellessä ja kaarrellessa, kalat olivat taas yllättäen kadoksissa. Aamupäivällä eräällä avannolla näin välivedessä pienen kalan ennen kuin olin edes viehettä sinne laskenut. Äkkiä pieni Kalarosvo hommiin ja se ehti olla avannossa vain muutaman sekunnin, kun kala lähti vastaan. Ärhäkkä tärppi sen kokoiselta "viivalta". Kala ylös ja se oli 400g siika. 


Puolen päivän jälkeen menin vielä aamuisen haukiavannon kokeilemaan ja ehdin vain laskea Panuccin pohjan tuntumaan, kun taas lähti haukimainen viiva pohjasta. Samassa olikin kala kiinni, vajaan kilon hauki. Nyt saa kaveri mahansa täyteen. 

Todella vaihtelevaa on jään paksuus tuolla Sotkalla. Joissain kohdissa jäätä on vielä lähes 40 kierroksen verran, ohuimmassa kohdassa tänään vain 19. Ja tuossa ohuessa kohdassa jää oli tosi pehmeää. Tämä reissu sai nyt jäädä tämän talven viimeiseksi "täl puol Sotkaa", mutta toiselta rannalta Sotkalle pääsee vielä turvallisesti. Tottakai virtauksia on sielläkin, mutta lossi pahentaa tätä minun lempparipaikkaa, joten jää on arvaamaton. Tänään huomasi miten paljon tuolla oli virtausta, kun morri ja mikrotasuri ajatuvat todella kauas avannon alta, se virtaus oikein vetää siimaa.. Railojakin oli tullut paljon.




12.3.2015

Vähän lyhyempi reissuraportti

Alkuun kerrottakoon, että valitettavasti tämän postauksen valokuvissa ei esiinny kaloja. Mutta nauttikaa näistä luontokuvista ;)


Tänään vietin lomapäivää Sotkalla. Heräsin ennen herätyskelloa jo neljältä, selvästi oli innostusta ilmassa. Mietin aamulla pitäisikö pakastinta vähän tyhjentää tämän päivän kalafileitä varten. Minulla olisi nyt täsmäaseet Sotkalla käytössä: ahvenen nahkaiset Kalarosvot. 


Jäällä oltiin ennen seitsemää. Se oli liian myöhään. Kala nimittäin söi jo täyttä häkää silloin. Kaksi vierekkäistä avantoa ja viisi haukea kymmenessä minuutissa. Hävetti ihan, että minullahan olisi mahdollisuus tyhjentää koko Sotka näillä tasureilla. Sen ajatuksen jälkeen kalantulo loppui. Ei siis pelkoa, että kalat loppuisivat Sotkalta minun toimesta.

Kirpun vapa pääsi testiin, on hyvä!

Aamun jälkeen koko päivän aikana tuli enää pari ahventa ja hauki. Päivän kaikki kuusi haukea jatkavat eloaan Sotkalla. Työpäivätkään harvoin ovat näin rankkoja, kuin kalareissut. Miten monta tuntia taas yritinkään (10 tuntia!!!), kairailin, kävelin möykkyisellä, liukkaalla jäällä kilometrejä, välillä lensinkin pieniä matkoja, kun jalat lähtivät alta ja jouduin ilmassa pitämään tasapainon. En onneksi kaatunut. Mutta onhan tässä vielä päiviä. Ehkä kannattaisi ne liukuesteet hommata.. 

Tänään oli niin ihanan täydellinen päivä, lukuunottamatta kalattomuutta. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja välillä oli jopa kuuma. Mutta onko tuo ihme, kun vaatteet ovat samat kuin -20 pakkasella. Ehkä huomenna jätän yhden villapaidan pois.. Ihanaa keliä luvattu koko viikonlopuksi, nyt kaikki jäälle nautiskelemaan keväästä ja kalastuksesta :)

Hei hei Sotka.

10.3.2015

Jäniskevennys

Vanhan valokuvakansion mä löysin yllättäin.. Mummolareissulla katselin vanhoja valokuvia ja tässä muutamia kuvia mummosta ja papasta näytille teillekin.

Kalastushulluus on sukuvika ;) 










Ja sokerina pohjalla vähän erikoisempi kalajuttu, joka muuten on tosi tarina. 

Pappani oli uistelemassa 80-luvun alussa Riitunlammessa Kerkonkoskella. Hän ajoi moottoriveneellä hitaasti järven päähän ja teki siellä loivan käännöksen. Uistin tuli noin 60-70 metriä veneen perässä. Pappa ajoi kaislikon vierustaa ja oli nähnyt kun jänis oli lähtenyt uimaan järven yli. 

Sitten papalla "nykäs". Se epäonninen jänis oli sotkeentunut siimaan ja pappa hiljensi vauhtia, jotta saisi jäniksen irroitettua. Jäniksellä oli matkaa veneeseeen noin 20 metriä eli se ei onneksi ollut koukussa kiinni. Pappa oli alkanut vetää siimaa veneeseen ja siitäkös jänis pillastui, vaikkei hevonen ollutkaan. Se oli pompannut pari kertaa ympäri ja oli sen jälkeen vielä enemmän siimassa kiinni. 

Pappa veti siiman ja jäniksen veneeseen ja jänö oli kuulemma hyvin, hyvin vihainen. Sitä oli pitänyt pitää tosi lujasti kiinni ettei se pomppaisi takaisin veteen. Niinpä pappa laittoi sen takapenkin säilytystilaan, "peräkonttiin", ja istui äkkiä kannen päälle. Siellä jänö matkusti rantaan asti. Kun pappa pääsi rantaan, hän huusi rannassa oleville, että "mänkee sanomaan, että äkkiä pihhaan kameran kanssa!"  Pappa laittoi jäniksen jonkun veneestä löytämänsä nutun sisään ja lähti kotipihaa kohti. 

Pihassa harvinaisesta saaliista räpsittiin kuvia. Sitten oli vapautuksen aika ja jänis loikkasi hirveällä pompulla karkuun ja paineli metsään. Sen pituinen se.  

Minä olen tuo pieni, valkoinen lapsi. Jänis C&R.