TJ 2

Olipas rankka päivä. Yöunet jäivät viime yönä vähiin, joten jäälle taaperrettiin puoliunessa. Kello taisi olla jo yli puoli seitsemän, pikkuisen oltiin aikataulustakin jäljessä.

Ottipaikoille päästyä kalat vaikuttivat paljon aktiivisemmilta kuin eilen. Vähän jo toivonkipinä pääsi kytemään, että jokohan tänään saisi painavan kalapussin kotiin viemisiksi.. Yleensä saaliit koostuvat yksittäisistä hyvistä kaloista, mutta isompia määriä isoja kaloja ei tule. 

Aamun toisella avannolla uittelin eilen ysisataselle ahvenelle kelvannutta sinistä K.P.Baits jigiä. Joitain nousuja sainkin, mutta en tärppejä. Uitin välivedessä, pomputtelin pohjassa, kokeilin eilen hyväksi havaittua "hissityyliä", eli jigi nostetaan pohjasta nopeasti muutama metri ylös päin. No eivät toimineet mitkään tyylit. 

Tuuli oli aika kova, joten aloin pistämään takin vetoketjua kiinni. Nostin jigin neljään metriin siksi aikaa (vettä 10m). Räpläsin takkia ja satuin vilkaisemaan kaikuun. Lähes pystysuora viiva pohjasta ui jigiä kohti. Juuri kerkesin napata ongen käteen, kun tärppi jo tulikin. Pieni puolikiloinen ahven, mutta hyvä ruokakala :) 

Jännästi osaavat kalat aina yllättää, kuuden metrin nousu.. Mitä tästä opimme? Sen, että viehe ei ole koskaan turvassa kalan teräviltä hampailta, ei edes ihan jääkannen alla. Tarkkana on oltava kuin porkkana :) 

Mistä päästäänkin seuraavaan tarinaan. Aamupäivällä maha kurni ja otin herkkuvoileivän laukusta. Kaiku oli tyhjä, joten jätin kalarosvon uiskentelemaan kaikessa rauhassa väliveteen. Pitihän sitä mennä facebook tsekkaamaan ja nimenomaan pilkkihullut-ryhmä, kun kiinnosti miten se on muilla kala syönyt. Joku oli lisännyt pariminuuttisen videopätkän kalan nostosta ja päätin katsoa sen. Järsin samalla voileipää. Syrjäsilmällä tietenkin vilkuilin kaikua, on se mukavaa olla monitoiminainen. 

Video alkoi lähestyä loppuaan, vihdoinkin tyyppi sai kalan avannosta ylös. Jäälle nousi hauki. Siinä samassa syrjäsilmäni näki pohjasta jyrkän nousun kohti kalarosvoa. Apua, leipä toisessa kädessä ja kännykkä toisessa. Äkkiä kädet tyhjäksi ja vapa käteen. Tärppi tuli miljoonasosa sekunnin sisään. Kala ylös ja haukihan se täälläkin. Vähän niin kuin tuplatärppi :) Kalalla painoa 1,27kg, pääsee ruokapöytään. Tässäkin tapauksessa kannatti olla tarkkana kuin porkkana, olisi muuten kala saattanut jäädä saamatta. Miksi kalat muuten iskevät aina silloin, kun syön tai räplään kännykkää ;) 

Semmoinen päivä tänään, vain kaksi kalaa koko päivänä. Ai niin, lisäksi hirmuinen karkuutus morrista… mitähän huomenna…

TJ 3

Eli enää huomenna, sunnuntaina ja maanantaina pääsen vielä pilkille, sitten taitaa olla kausi taputeltu. Surkeeta, seuraavaan talveen on liian pitkä aika. Talvella pääsee aina niille hyville ottipaikoille, toisin kuin kesällä, kun yrittää epätoivoisesti rannalta heitellä. Ensi kesänä haaveissa olisi kyllä jonkun näköinen pieni paatti, katsellaan.. 

Tänään sai taas pitkästä aikaa pilkkiä. Tuntuu, että edellisestä kerrasta on viikkokausia, vaikka siitä on vain neljä päivää. Kello soi neljältä, oltiin hyvissä ajoin jäällä. Elonmerkkejä ei löytynyt, mutta se ei haitannut. Se pilkkiminen oli niin kivaa! Keli oli tosi hyvä, ei tuullut yhtään. Aamulla pari tuntia satoi vähän räntää, mutta sitten sekin loppui. 

Mentiin rannasta jäälle tosi varovasti ja kairailtiin matkalla, ettei vaan olisi yllätyksiä matkan varrella. Naskalit kaulassa ja kelluntavaatteet päällä tottakai. Varovasti edettiin kilometrin päähän. Jää vaikutti onneksi vielä tosi hyvältä, teräsjäätä oli vähintään 15cm. Aamupäivällä jäälle pölähti kymmeniä pilkkijöitä, siellä olikin jotkut kisat. Vähän hymyilytti oma varovaisuus siinä vaiheessa, mutta mieluummin olen ylivarovainen tässä vaiheessa kautta. 

Kalat olivat tosi passiivisia, niitä näkyi pohjan tuntumassa aina välillä, mutta ne eivät kiinnostuneet mistään. Kalarosvokaan ei aiheuttanut mitään reaktioita tällä kertaa. Uittelin useita eri tasureita tuloksetta. Tai kyllähän minä yhden vajaan kilon sattumahauen sain kalarosvolla ja toisen samanlaisen jigillä, mutta jos kahdeksassa tunnissa saa vain muutaman kalan, niin syönti on huonoa. Onneksi ei kuitenkaan ämpee. 

Ai niin, karkuutin jonkun hirmuisen valaan. Vettä oli 10 metriä ja viidestä metristä "ihan puskista" sain tosi kovan tärpin, kala pysyi ehkä metrin matkan siimassa ja sitten irtosi. Tuntui, kuin jigin koukku olisi ollut jossain betonimöhkäleessä kiinni, ei meinannut siima hievahtaa mihinkään. Nanosiima kerkesi jo vähän uppoutua sormiin ja jos sitä valtavaa otusta olisi yhtään enemmän pitänyt vielä nostaa, todennäköisesti sormenpäät olisivat tippuneet yksitellen jäälle. Se oli ISO kala, en tiedä haluaisinko sitä edes toista kertaa oman siiman päähän.. koska se on sitten hei hei sormet. 

Kuulin pilkkikaverilta tänään pilkkivinkin. Hän oli tiputtanut vertikaalijigin pohjaan ja antanut sen olla siellä pari minuuttia. Sitten oli tehnyt nopean neljän metrin noston (vettä 10m) ja pohjasta oli samantien ampaissut kala perään ja tärpännyt. Kuulemma iso, mutta irtosi nostovaiheessa. Muistin tämän vinkin jossain vaiheessa päivää ja tiputin jigin pohjaan. Laskin sekunteja about minuuttiin asti ja sitten nostin jigin nopeasti neljä metriä pohjasta. No hitto, kala ampaisi perään. 

Se ui suoraan jigille ja tärppäsi. Onneksi olin laittanut ylimääräisen kolmihaarakoukun jigiin, niin kala pysyi kiinni. Epäilin haueksi, kun se lähti niin livakasti pohjasta. Nostin kalan helposti jäälle ja ihan mukava aapohan se siellä. Joku oli käynyt lähipäivinä samoilla paikoilla pilkillä ja tehnyt 10 tuuman reikiä, kylläpä nousi siitä avannosta kala ilman ongelmia. Ai että, kun aina olisi noin iso pilkkiavanto, ei tarvitsisi pelätä tasurin koukun jäämistä jään reunaan.. 

Niin, se aapo. Kyllähän se taas oli kivan kokoinen, mutta jo silmä kertoi, että ei mene kilo rikki. Vai olisiko vaa'assa vika, kun se aina pysähtyy siihen reiluun yhdeksään sataan.. 

Tuossa vesistössä kalat kasvavat hirmuista vauhtia, 1,2kg ahven oli vaan noin seitsemän vuotias, kun taas esimerkiksi Kallaveden reilu 600g ahven oli 10-vuotias.  

Kalalla tuli uimarakko (?) suuhun, kun nostin sen niin nopeasti ylös. Aika oudon näköinen, ihan kuin iso kieli...

Mutta kiva päivä ja mukava oli koskettaa kalaa pitkästä aikaa. Ahvenet ovat niin kauniita kaloja.. Nyt taisi kalojen piiloleikki loppua, toivottavasti pääsen huomennakin hipelöimään niitä ;) 

Nollareissu x 2

Niin se taas viikonloppu vierähti kalastuksen merkeissä. Valitettavasti en saanut blogiin mitään materiaalia, kalat eivät yksinkertaisesti halunneet syödä. Monesti tulee otettua valokuvia, jos kala ei syö, jotta saa blogiin edes jotakin sisältöä, mutta tänä viikonloppuna ilmakaan ei ollut yhteistyöhaluinen. Se oli ruma. Harmaata, märkää ja kylmää. 

Eilen tuli käveltyä kuutisen kilometriä ja etsittyä kaloja. Eivät löytyneet. Kaloistahan tämä piilonen on varmaan hauska leikki, mutta en minä tätä enää jaksaisi pelata. Monta viikkoa kuitenkin jo mennyt.. Kalat, keksikää jotain uutta.

Tänään kello soi 4.00 ja olin ihan sekaisin kellojen siirtämisen vuoksi, enkä tiennyt paljonko kello olisi ollut talviajassa. Kun tajusin sen, alkoi nukuttaa hirveästi. Se oli kolme! Huh huh taas, tänään todellakin oltiin jäällä eka. Tuntuu, että kalat, ja myös aurinko, olivat ihan sekaisin tästä kesäajasta. Kalat olivat varmaan kääntämässä omia kellojaan kesään päin, kun järvestä ei löytynyt ketään. Aurinkokin taisi olla hämillään, sillä minun mielestä se unohti nousta. En ainakaan nähnyt sitä taivaalla. 

Päivä oli ankea ja kylmä. Jäällä tuli oltua harvinaisen lyhyt aika. Ahti sai tänään luovutusvoiton.

Puolikas päivä jäällä

"Karkasin" tänään töistä puolen päivän jälkeen. Työpaikan takapihalle ajoi auto, jossa oli tummennetut takalasit. Hyppäsin takapenkille ja sanoin määränpääksi 10 metrin käyrä. Riisuin työvaatteet moottoritiellä ja vaihdoin siviilit ylle. Siviilit eli nukkavierut pilkkikalsarit ja muutama kerros villaa ja toppaa. 

Tunsin itseni melkein Clark Kentiksi, mutta vaihdoin vaatteet nopeammin kuin teräsmies. Hurja muodonmuutos hetkessä ja minusta kuoriutui aito pilkkihullu. Ei muuta kuin jäätä kohti. 

Paikaksi valikoitui nyt viimeisen viikon hyviä tuloksia antanut järvi. Päästiin jäälle ja voe mahoton mikä tuuli siellä oli. Sormet olivat ihan jäässä koko ajan. Hottipaikat eivät antaneet mitään merkkejä, pelkkää silppua ui pohjassa. Kierreltiin vähän laajemmalla alueella ja samaa silppua joka paikassa. Isot olivat kateissa. Yhden vähän paremman kalan löysin ja ei varmaan tarvitse kertoa mihin se otti? Ihme vekottimia nuo rosvot ;) Muutaman tunnin jälkeen piti luovuttaa, koska aamulla viiden aikaan sama paikka kutsuu taas.

Keskiviikkona olin vapaalla ja käväisin jäällä "nopean" 11 tunnin reissun. Saaliina muutama hauki ja ahven, ei mitään erikoista. Aikamoinen päivä, sain yhden kalan aina joka neljäs tunti. Antoisaa kalastusta, ei ihan jokainen jaksaisi noin kauaa odottaa sitä mahdollista kalaa. Mutta viimeisiä pilkkireissuja viedään, pakko se on nautiskella pilkkimisestä vaikkei mitään tulisikaan. Ja EHKÄ joskus se yrittäminen palkitaan. 

Kävin tällä viikolla myös museossa ja mielenkiintoisimmat asiat pääsivät kuviin. Tässä muutamia kuvia Kuopion museosta: 

Valaan leukaluu

Niin ja tiedättehän te mikä on savolainen supermies? Vähän siihen tyyliin män tämän päivän pilkkireissu ;) 

Kyllä Ahti osaa

Nimittäin kääntää veistä haavassa. Niinhän se maanantai tuli ja samalla alkoi arkinen aherrus. Lomaileva pilkkikaveri kuitenkin päätti mennä käväisemään pilkillä. Voi jumaleisson, että meinasin saada hermoromahduksen töissä. Oikeasti. Kaloja hulluna, parhain ahven 1,2kg ja kilo rikki ennen minua :) Vielä tähän päivään asti pidin perheen suurimman assun rekordia nimissäni, mutta enpä pidä enää.  

Työnteko oli vaikeaa, kun puhelimeen tuli kuvia möröistä. Työpäivä ei ole koskaan kestänyt noin kauan. Sielu itki verta. Tarvitsisin lottovoiton, että voisin siirtyä päätoimiseksi pilkkijäksi. 

Kaloilla oli tänään oikein herkkupippalot. Eilen muutamilla saalisahvenilla oli maha ihan tyhjä, joten niillä oli SUURI nälkä tänään. Töiden jälkeen halusin käväistä iltapilkillä samassa kultakaivoksessa. Kyllähän sen tiesi, että samasta avannosta ei enää sellaisia raitapaitoja nouse. Pilkkikaveri opetti uutta tekniikkaa tasurointiin ja se tyyli ei sovi kovin kärsimättömälle pilkkijälle. Tänään vettä oli ollut 10 metriä ja tasuria ei lasketa yli kuuteen metriin. Kalat kyllä tulevat tasuria maistamaan, jos ovat syönnillään. 

Mentiin samalle hottipaikalle ja tosi vaikeaa on olla laskematta tasuria pohjan tuntumaan, varsinkin jos siellä pohjassa näkyy kaloja. Mutta pitää vaan kärsivällisesti heilutella ja värisyttää tasuria monta metriä pohjan yläpuolella. No, ihan hyvä tekniikka tuokin, mutta kyllä minun on pakko sitä omaa tasuria käydä pohjassakin pomputtamassa. Joskus sekin auttaa ahventen syöntihalukkuuteen.. 

Iltapilkillä ollessa kaloja kyllä oli alla ja jos ne jotkut viivat olivat ahvenia (mikä on aika todennäköistä), ne olivat järkyttävän kokoisia. Harvoin kaiku piirtää tuollaista.. Yksi jättiviiva söi ohi, yksi tärppäsi Perzan morriin, mutta ei tarttunut ja yksi puraisi, mitäpäs muutakaan, kuin Kalarosvon ahvennahkaista tasuria. Iltasyönti näköjään on totta. Mutta pienihän tämä minun ahven oli :)

Tässä vielä kuva pilkkikaverin top kolmosesta, semmoinen kolme kiloa kalaa :) Isoin tuli ahvenen nahkaisella Kalarosvolla.