15.5.2015

Tiukassa on

Ei nouse omaan veneeseen kalaa, ei sitten millään. Ei edes sitä yhtä pientä sinttiä. Eilen illalla käytiin parituntinen kokeilemassa, tänään aamusta oltiin nelisen tuntia ja illalla vielä reilu kaksi tuntia. Kaiku piirtää kyllä kaloja, mutta ne taitavat olla aika pieniä. Isot ovat vielä piilossa. 






Silppua
Olen uitellut enimmäkseen tasureita, mutta myös jonkin verran heitellyt jigejä. Mistä päästäänkin minun uuteen avokelaan, jonka ostin muutama viikko sitten. Kerroin täällä blogissakin siitä (Daiwa Aird), kun vuoden ensimmäisen heittelyreissun jälkeen epäilin taitojeni olevan ruosteessa, sillä unohdin kääntää kammen ennen heittämistä. 

Asia ei kuitenkaan loppujen lopuksi ollutkaan niin, eli en ollut unohtanut kääntää kampea, vaan kelassa on jokin hämminki. Kampi kääntyy itsekseen kiinni aina välillä. Olen menettänyt jo viisi viehettä tuon virvelihärvelin vuoksi ja kalakaverillekin kela temppuili samalla tavalla. Tulee kalastukseen yksi jännitysmomentti lisää, kun viskaat kymmenen euron Bete Lottoa ja mietit, katkeaakohan siima tällä heitolla.. Lopulta heittelin vain jigejä, koska niissä rahallinen menetys oli pienin. 

Tänään kiikutin kelan takaisin kauppaan ja ensin myyjä epäili sen olevan ominaisuus. No aika hyvä ominaisuushan semmoinen olisikin, kumma kun ei kuitenkaan kelan "teknisissä tiedoissa" tuollaista ominaisuutta mainittu. Kela lähti sitten lopulta huoltoon määrittelemättömäksi ajaksi ja myyjä kertoi vielä ohimennen, että tästä saattaa sitten tulla ylimääräinen maksu, jos kelasta ei löydy vikaa. Kysyin, että miten suuri maksu, mutta myyjä ei tiennyt. Sanoin, että siinä tapauksessa en halua lähettää sitä huoltoon, koska kuitenkaan siitä ei sitten mitään vikaa löydykkään ja joudun maksamaan vielä jonkin ylimääräisen X€ maksun. Myyjä sai sitten kuitenkin ylipuhuttua minut vakuuttelemalla, että "kenellekään muullekaan ei ole maksua aiemmin tullut".. No toivottavasti en ole ensimmäinen. 

Nyt sitten olen pilkkimiehiä sen määrittelemättömän ajan. Tai sitten siirrän vanhan avokelani tuohon Daiwan Aird vapaan, joka minulla sattuneesta syystä on.. Toivottavasti kela nyt kesän aikana tulee huollosta, ehkä pitää ensi viikolla joku uusi setti käydä hankkimassa. Taidan valita toisen merkin, tuo oli ensimmäinen Daiwani, katsotaan nyt jääkö viimeiseksi..





15 kommenttia:

  1. Itselläni on joku okuman pieni kela jigisetissä ja se on melko väljän oloinen muovinen kapistus. Pennin Battlet on omasta mielestä ihan tsekkaamisen arvoisia keloja. Aavistuksen painavahkoja mutta ainakin on ollut pitkään käytössä ja olen ollut tyytyväinen.
    Motonetissä oli vähän aikaa sitten vielä tarjouksessa jotain poistuvia malleja 69:90e

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesänä mulla oli Okuma ja siinä ei ollut koskaan ongelmia. Ehkä tein virheen, kun vaihdoin sen. Pitää tutustua noihin Penneihinkin.

      Poista
  2. Vanha tuttu sanonta: "Daiwa, kalamiehen vaiva". Tarkoitat "kammella" varmaankin siimanohjainsankaa...minulla oli joskus Daiwa jossa oli ihan sama vika, heitin yhden kesän jälkeen romukoppaan ja siitä asti käyttänyt pelkkiä Shimanon keloja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi minä en ollut kuullut tuota sanontaa, olisi jäänyt Daiwavaiva hyllyyn :) Ja kyllä, tarkoitan juuri sitä siimanohjainsankaa, nyt alkoi pelottamaan, että se onkin ominaisuus, jos sullakin ollut sama "vika". Kyllä köyhää harmittaa, jos tuo kela jää tuommoiseksi. Eihän sitä uskalla enää käyttää, se on sitten hei hei 80 euroa.

      Poista
  3. Shimanoa kehiin etujarrullisena niin kestää :) siennaa ei ole edes hinnalla pilattu. Kireitä!

    VastaaPoista
  4. Eiköhän se ole jo kaikille tullut selväksi, että teillä on nyt "oma" vene, tarviiko sitä koko ajan toitottaa???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään. Leuhkimista. Löytykö muuten veneilyyn sopivat aurinkolasit??

      Poista
  5. Aika mauton kommentti anonyymiltä,kyllä oma vene on iso juttu,hehkuttaisin itekin.KireitäJaanalle!

    VastaaPoista
  6. Kakstonnisella battlellakin sanka menee heittäessä iteksiin kiinni. Tuohon auttaa kun sangan aukasun jälkeen pyörittää sen sankasysteemin toiseen laitaan. Huonosti selitetty, mut toivottavasti joku ymmärtää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, pitää kiinnittää siihen huomiota, kunhan saan kelan taas kätösiini..

      Poista
  7. Itselläni on myös tuo Daiwan Aird käytössä ja siinä ei ole mitään ongelmaa... toiminut reilun vuoden nyt todella hyvin. Jos kelaat niin kuin minäkin oikealla kädellä, niin puolaa pitää pyöräyttää puolikierrosta niin että siitä lähtee löysät pois kun vapautat puolan. Muuten on toisissa keloissa tuo mahis, että katkoo siimaa salvan lauetessa kesken heiton. Itselläni yhdessä Abussa ja Shimanossa oli tuo ongelma. Shimano myös rohisi, joten paiskasin sen mereen kun viehemenetyksiä tuli liikaa. Nyt on käytössä kaksi Daiwaa ja myös kaksi Okumaa aktiivikäytössä. Kummassakaan merkissä ei ole ollut mitään valittamista. Viimeisimmät Abut ovat olleet itselläni pettymyksiä. Viimeisin tuli hommattua viime keväänä Abun orra sx ja se vasta p..ska olikin. Puolan akseli oli ilmeisesti jotenkin vino ja puola hinkkasi runkoon kiinni kelatessa. Ei siinä kalastuksesta tullut mitään. Yhden reissun kela... Laakeri ja siimanohjain vikoja noissa mun abuissa on ollut. Itse luotan varmimmin Okumaan ja nyt pariin Daiwaan, ainakin niin kauan kuin ne kestää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä minun Aird oli joku maanataikappale. Pitääpä enemmän ajatuksen kanssa sitten heitellä, kunhan kela tulee huollosta. Nuo Abu ja Shimano kuulostavat sen verran pelottavilta, että ne merkit kierrän ensi viikon kelaostosten yhteydessä kaukaa :) Se Okuma voisi olla potentiaalinen vaihtoehto ostoskoriin.

      Poista